maanantai 30. tammikuuta 2017

Yrttikimppu: Iisoppi (Hyssopus officinalis)

Iisoppi kauneimmassa kukassaan.
Iisoppi on tyveltään puumainen puolipensas. Puutarhassani se on talvehtinut joka vuosi mainiosti ilman ongelmia, eikä sitä ole tarvinnut peitellä sen kummemmin. Iisoppi on puutarhassa monikäyttöinen yrttikasvi; se houkuttelee mesikasvina pölyttäjiä sekä tehoaa kaalien lähettyville istutettuna kaaliperhosten karkoittajana. Iisoppi on kaunis aidanteeksi istutettuna tai esimerkiksi perennapenkin reunuskasvina. Sen kukinto on kauniin sininen, kukat asettuvat varressa toispuoleisesti. Myös valkoista ja vaaleanpunaista iisoppia on olemassa, mutta niitä näkee puutarhoissa vain satunnaisesti.

Ruuanlaitossa iisoppia käytetään harvemmin sen kitkerän maun vuoksi. Kuivatessa maku muuttuu yhä karvaammaksi, miedoimmillaan iisoppi on ennen kukintaa kerättynä. Sen vaikuttavat aineet tehoavat bakteereihin, mistä syystä sitä on käytetty lääkkeenä mm. keuhkoputkentulehdukseen. Runsaasti käytettynä se kuitenkin saattaa aiheuttaa kouristuksia.
Itse olen kerännyt kukintoja kuivatukseen ja käyttänyt niitä kuumassa jalkakylvyssä; tuoksu on ihana.
Iisoppi istutetuna vanhan puunrungon viereen. <3
Iisoppi on niin suuressa määrin suosikkiyrttejäni, että kylvän sitä yleensä joka vuosi hieman lisää ja täydennän sillä kukkapenkkejä. Iisoppi kukkii kauan ja on kukkiessaan todella huumaavan tuoksuinen. Kylvön teen joskus maaliskuulla. Iisoppi itää hyvin ja nopeasti. Olen tehnyt kylvöni omista siemenistä, sillä tämä kasvi myös tekee runsain mitoin siemeniä ja kylväytyy itsekin ympäristöönsä. Kun kerää jonakin loppukesän päivänä paperipussiin iisopin siemeniä työntämällä oksia pussin sisään ja varistamalla, saa siemeniä talteen monen vuoden tarpeiksi.
Valkoinen iisoppi hehkuu kauniisti hämärän laskeutuessa puutarhaan.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Raparperi (Rheum rhabarbarum)

Yksi parhaista; Raparperi!
Yllä oleva valokuva raparperinlehdestä on yksi suosikeistani kautta aikojen. Siinä kiteytyy jotain puutarhan sisimmästä olemuksesta: tuoreus, kauniit vastavärit vihreä ja punainen maailman ihanimmassa sopusoinnussa, runsaus ja kätkö. Kätköllä tarkoitan rehevän kasvin tuomaa katveista, kätköistä suojapaikkaa vaikka sitten sille sammakolle, josta laulukin kertoo. :) Raparperi on ihanista ihanin, ensimmäisiä kevään airuita punaisine, paisuvine nuppuineen.
Meillä on tapana tehdä ensimmäinen raparperikiisseli tai raparperipiirakka (tai molemmat) äitienpäiväksi. Ikivanhat raparperimme kasvavat vanhan kanalan eteläseinustalla, mahdollisimman hyvässä paikassa. Satoa on aina tullut niin paljon, ettei sitä tule kaikkea edes syötyä. Useimmiten pakkaseen tulee pilkottua varsi jos toinenkin talvisia kiisselihetkiä varten.
Runsasta raparperisatoa.

Raparperi on myös lasten lemppari.
Meillä, niinkuin varmaan muissakin lapsiperheissä, raparperin irtileikatut lehdet ovat keväällä suosittuja leikeissä. Niitä käytetään meillä hattuina. :) Jonain vuonna kokeilin perinteisten raparperinlehtilaattojen valamista, sekin onnistui.
Innokkaana esikasvattelijana olen myös muutamana viime vuonna kasvattanut raparperintaimia siemenistä. Yleensähän suositellaan mahtavat raparperinkukinnot poistettaviksi kasvista, koska ne pienentävät satoa kasvin uhratessa voimiaan kukintaan ja siementen tuottamiseen. Loppukesällä, kun raparperin syöminen ja säilöminen ei enää niin innosta, olen antanut kasvin rauhassa kukkia ja kypsyttää siemenensä. Niitä tuleekin runsaasti ja ne ovat mukavan isoja. Keväällä olen laittanut siemenet kasvamaan kausihuoneeseen ja pieniä taimia on tullutkin mukavasti. Raparperi kasvaa nopeasti. Satoa siitä saa kuitenkin kerättyä vasta noin kolmen vuoden kuluttua - mikä puutarhurin ajanlaskun mukaan on tietysti aika piankin. :) Minulla on pellolla kasvamassa itse siemenestä kasvatettuja raparpereja, joista satoa jo voi kerätä runsaastikin. Joten, jos tämä herkkukasvi on suosikkisi, suosittelen sen lisäämistä ihan itse. Haaveilen toisinaan oikeasta raparperipolusta puutarhaan, jota vuosittain lisäisin aina muutamalla itse kasvatetulla yksilöllä. Raparperi vie tosin paljon tilaa, joten täytyy harkita tarkasti, mihin polkuni aion sitten istuttaa. :D
Raparperin lehti illan laskeutuessa ja syventäessä varjot.
Raparperisatoa käytän useimmiten kiisselinä, erilaisina piirakoina, hillona sekä vispipuurona. Allaoleva kuva on otettu raparperiajan ollessa juuri alkamassa. :D Valkovuokkojen aikaan! <3
Herkkuja puutarhasta!

Kauneimmat kaksivuotiset; Purppuratulikukka (Verbascum phoeniceum)


Purppuratulikukkaa; punaisena ja violettina.
Purppuratulikukka on kaunis ja kestävä kaksivuotinen puutarhakasvi. Sen kasvattaminen on helppoa. Siemenet itävät nopeasti, itse kylvän ne kesäkuussa. Lehtiruusuke kasvaa komeaksi ja suurilehtiseksi nopeasti. Kasvi talvehtii kukkapenkissä ongelmitta, jollei talvi ole aivan täysin mahdoton - ja silloinkin ainakin osa kasveista selviää.
Jos kylvää kasvin jo varhain keväällä, se ehtii kukkia samana kesänä ja kylväytyy runsaasti. Itse olen kokeillut myös sitä, että kukinnan jälkeen leikkaan kukkavarret pois, jolloin lehtiruusuke jatkaa kasvuaan ja talvehtii. Sain samoihin taimiin uudet kukat seuraavana kesänä näin toimimalla. Kaksivuotisista myös salkoruusu saattaa talvehtia ja kukkia uudelleen, jos kukkineet varret leikkaa ajoissa pois ennen siementen kehittymistä.
Valkoinen Purppuratulikukka "Flush Of White".
Läheltä katsottuna. <3
Minusta purppuratulikukka muistuttaa luonnonkukkaamme horsmaa kukinnaltaan. Maljakossa se kuitenkin kestää kohtalaisesti, toisin kuin horsma. Kasvi puhkeaa kukkaan alhaalta lähtien ja kukinta etenee yhä ylemmäs ja kestää kauan. Kuten useimmat muutkin kaksivuotiset, purppuratulikukka kylväytyy runsaasti ja tekee pieniä lehtiruusukkeita sinne sun tänne. Viehättävä, helppo ja kokeilemisen arvoinen kukka!

lauantai 28. tammikuuta 2017

Herneet (Pisum sativum)

Kesän parhaita hetkiä; lapset hernemaalla herkuttelemassa.
Ihanalle, runsaalle hernesadolle ei mikään vedä vertoja. Lapset muistavat nuo herkkuhetket vuodesta toiseen, kun kyykisteltiin herneiden lomassa ja syötiin, kunnes vatsaa alkoi kipristellä. Molemmat koululaiseni liittävät herneet itsestäänselvästi omiin viljelysuunnitelmiinsa siinä kuin porkkanat, talvikurpitsat ja kukkasetkin.
Herneen kasvattamista verkkoaitaa vasten.
Eräänä kesänä veimme pellolle vanhan, kissan ulkoiluhäkkinä toimineen "verkkotalon" ja annoimme poikamme puuhata sen sisällä mielensä mukaan. Hän halusi kasvattaa keskellä maissia ja reunoja pitkin herneitä. Kesä oli todella suotuisa kaikelle puutarhuroinnille, syksy tuli vasta myöhään, pitkän lämpimän kesän jälkeen. Tuo on ainut kesä, jolloin saimme myös maissista kunnon sadon. Herneitä oli laitettu kasvamaan runsain mitoin. Tässä tärkeimmät oppini herneen viljelyyn:

-Herneet kylvetään keväällä vasta, kun maa on lämmennyt. Vanha neuvo ohjeistaa kylvämään herneet ja pavut kun kirsikka kukkii. :)
-Liota herneitä yön yli ennen kylvöä, niin ne pääsevät samantien kasvunalkuun.
-Kylvä herneet sopivin välimatkoin niin, että niille jää kasvutilaa. Itse jätän noin viisi senttiä herneiden välille, joskus vähemmän, jos tilaa on vähemmän ja herneitä runsaasti.
-Olen tehnyt herneistä uusintakylvöjä viikon välein, noin kuuden viikon ajan. Tällöin satoa riittää pitkälle ajalle, eikä ilo ole ohi viikossa. :) 
-Älä päästä maata kuivahtamaan kun herne on itämisvaiheessa. Tasainen kosteus on tärkeää.
-Hernekylvös kannattaa peittää huolellisesti harsolla, koska linnut käyvät pöllyyttämässä maata ja napsimassa herneet. Kun herneet ovat kasvaneet 5-10 senttisiksi, on turvallista poistaa harsot.
-Kun herneet ovat 10-senttisiä, niiden rivivälit harataan. Herneiden tueksi asetetaan esimerkiksi risuja tai keppejä sinne tänne. Herneet ottavat kärhöillään tuen kepeistä ja myös toisistaan. Tukia täytyy olla riittävän paljon, varsinkin jos lajike on korkeaksi kasvava.

Pieni tyttö kylvää herneitä.

-Herne sitoo maasta typpeä juuristossaan olevilla pikku palluroilla. En ole lannoittanut hernettä koskaan millään tavalla. Herneen jäljiltä myös maahan jää typpeä, joka auttaa seuraavana kasvukautena paikalla kasvavia kasveja hyvään kasvuun.
-Muista poistaa rikkakasvit riviväleistä, vaikka myöhemmin niihin ei enää haralla pääsekään käsiksi kun kasvustot kasvavat pikkuhiljaa tuuheiksi. Kastele runsain mitoin, jos kesä on kuiva, varsinkin kukinnan jälkeen kun herneet alkavat muodostua palkoihin.
-Satoa pitää korjata muutaman päivän välein satokauden ollessa parhaimmillaan. Napsi palot irti varsista varovasti. Jos kasvia vetää yhtään liian lujaa, se irtoaa maasta juurineen ja loput palot jäävät kypsymättä.

Lajike "Purple Teepee" on näyttävän näköinen liiloine palkoineen.
Herneitä parhaimmillaan. :)
Kuvissa ylhäällä näkyy lähinnä silpoydinherneitä. Ne kasvavat pulleiksi ja makeiksi ja ne syödäänkin tuoreeltaan, paloistaan kuorittuina. Sokerihernettä sen sijaan voi käyttää ruuanlaitossa palkoineen, esimerkiksi kesäisissä keitoissa tai kiehauttaa ja syödä sellaisenaan. Satoa kerätään, kun herneet eivät vielä ole alkaneet pyöristyä.

torstai 26. tammikuuta 2017

Kukkapenkin herkät kuningattaret: Unikot (Papaver)

Pioniunikkoa kukkapenkissä, taustalla Kehäkukkia.
Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa, miten sujuu unikoiden esikasvattaminen kukkapenkkiin. Kesäiset, vuosittain kylvettävät ja runsaasti siementävät unikothan ovat perinteisesti juuri niitä toukokuussa suoraan maahan kylvettäviä kukkasia, jotka kasvavat nopeasti ja ehtivät hyvinkin kukkimaan koko pitkän kesän ilman esikasvatteluakin. Halusin kuitenkin kokeilla, mitä tapahtuisi, jos unikot olisi kasvatettu pikkutaimiksi kasvihuoneessa. Jotkin kesäkukathan eivät oikein pidä tällaisesta järjestelystä, kuten esimerkiksi kehäkukka. Sitäkin olen joskus kasvatellut taimeksi, mutta se otti siirtämisen niin pahakseen, että havaitsin tällaisen "pelaamisen" aivan turhaksi. Unikoiden kohdalla kuitenkin kokemukseni oli onnistunut.
Kaunis laventelinsävyinen Unikko. <3

Hienot helmat. :)
Nämä kuvissa esiintyvät pioniunikot ovat juuri niitä, joita esikasvattelin ja siirsin sitten kukkamaan reunaan. Unikot itivät nopeasti ja kasvoivat kausihuoneessa tukeviksi pikku kasvinaluiksi. Maahan siirrosta ne eivät olleet moksiskaan, vaan jatkoivat kasvuaan tasaisesti ja kukkivatkin sitten kesällä ihastuttavin, hienohelmaisin röyhelökukin. :) Luulenpa melkein, että tänä keväänä jälleen esikasvatan unikkoni, tälläkertaa erilaisia värejä ja paljon. Olen erityisen ihastunut pioniunikkoihin niiden runsauden ja upeiden kerrattujen kukkien vuoksi.

Vaaleanpunaisen herkkyys; silkkiunikko "Shirley".

Eräänä kesänä kasvatin silkkiunikoita kasvimaan reunassa pellolla. Kukat viihtyivät aurinkoisella paikalla mainiosti ja siemensivät tietysti valtoimenaan. Pieniä alkuja ilmestyi seuraavana vuonna joka paikkaan ja annoin niiden kasvaa. Näky oli kaunis!
Punasävyisiä Silkkiunikoita.

Unikot ja kukkien kastelija illan hämyssä.
 
Yksivuotisten silkki- pioni- ja kaliforniantulilunikoiden lisäksi olemassa on tietenkin myös monivuotisia siperian- ja idänunikoita. Siperianunikot kukkivat jopa kaksi kuukautta yhteenmenoon, nuo ahkerat ja vaatimattomat kaunottaret! Tarhaidänunikko on loistava ja upea kukkapenkin komistus, mutta vain muutaman viikon ajan alkukesällä. Kun kukinta on ohi, kuihtuu idänunikko vähitellen kokonaan. Se onkin hyvä istuttaa kukkamaalle hieman taaemms, jotta kasvin ränsistyminen ei haittaa.
Ihana siperianunikko avaa yhä uusia kukkia. Kuvassa värisekoitus "mix".

Siperianunikko iloisen keltaisena ja suloisen valkoisena kasvot kohti aurinkoa paistatellen!


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Yrttikimppu: Kurkkuyrtti eli Purasruoho (Borago officinalis)


Purasruoho (Borago officinalis), usein myös kurkkuyrttinä tunnettu kasvi.

Kurkkuyrtti on yksivuotinen kauniisti kukkiva yrtti, jota viljelen joka vuosi runsaasti sen pölyttäjiä houkuttelevan ominaisluonteen tähden. Kasvi on rotevakasvuinen; varsinkin vahvamultaisessa lavassa se kasvaa monihaaraiseksi jättiläiseksi. Olen sitonut kurkkuyrtin varren lavan keskellä kulkevaan tukilautaan, koska loppukesällä sen lukuisat sivuversot kaatavat muuten koko kasvin. Kasvatan tätä kasvia samassa lavassa sekä kurkkujen että kurpitsojen kanssa. Molemmat hyötyvät runsaasta määrästä pörriäisten pörinää.  Kurkkuyrtin tähtimäiset siniset kukat ovat minusta äärettömän kauniit ja keräänkin niitä melkein jokaiseen kesäiseen kukkakimppuun.

Kurkkuyrtti on pisteliään karvainen. Pienet lehdet ovat vain hieman karheita, mutta mitä suuremmaksi kasvi varttuu, sen piikikkäämmältä se tuntuu lähikosketuksessa. Varsia katkoessa ilmoille (ja käsiin) tulee herkullinen kurkun tuoksu, mistä kasvi lienee saanutkin kansanomaisen lisänimensä. Itse en ole oppinut kutsumaan kasvia sen virallisella nimellä purasruohoksi, vaan se on tuttavallisesti kurkkuyrtti.) Moni käyttää kurkkuyrttiä salaatissa, ja sen syötävyydestä käydäänkin jatkuvasti keskustelua. Tämä kasvi on lievästi maksalle haitallinen, joten sitä ei pidä käyttää runsaita määriä, eikä päivittäin. Itse en henkilökohtaisesti pidä mausta niin paljon, että käyttäisin kasvia salaateissa. Ihailen sitä silmilläni ja nenälläni. :)
Kurkkuyrtti kauneimmillaan.


Tässä Kurkkuyrtti kasvaa talvikurpitsan kanssa samassa lavassa.

Kurkkuyrtti on hyvä kylvää vuosittain sinne, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Itse esikasvatan tämänkin kasvin huhtikuusta alkaen, jolloin taimet kukkivat huomattavasti aikaisemmin. Näin on myös helpompi päättää, kuinka monta kasvia mihinkin lavaan tai penkkiin tarvitaan. Kurkkuyrtti kylväytyy todella runsaasti, joten vähitellen sitä saattaa löytyä puutarhasta vähän sieltä sun täältä - mikä ei mielestäni ole laisinkaan vahinko! :)

Kauniit yhdessä; Koristekrassi (Tropaeolum nanum) ja Peikonkakkara (Mauranthemum paludosum)

Punaisen ja valkoisen liitto.
Jotkut kasvit on minusta hauskinta istuttaa vieretysten ja lomittain niiden keskenään käymän keskustelun vuoksi. Se, minkälaisten kasvien keskinäinen liitto kutakin viehättää, on tietysti makuasia. Minusta esimerkiksi Pensaskrassi ja Peikonkakkara sopivat mainiosti yhteen. Kummankin kasvutapa on pensastava ja runsas. Peikonkakkara kohoaa terhakkaasti kaikkialta Krassin rakosista ja antaa valkealla värillään tietynlaista rauhaa Krassin muutoin niin leiskahtelevalle ja rönsyävälle olemukselle.
Leppäkerttu Peikonkakkaran kukassa.

Puutarha-apulaiset. :D

Pensaskrassi "Empress Of India"
Toki kumpaakin mainitsemaani kukkaa tulee kasvatetuksi myös ihan omina kokonaisuuksinaan. Useimpina kesinä olen kasvattanut erivärisiä Pensaskrasseja pihan keskelle sijoitetussa kaivonrenkaassa. Krassin runsaus pääsee siinä oikeuksiinsa ja sen viehkeä tapa luikertaa alaspäin ja kohti valoa, tulee esiin.
Kauniit kiehkurat. :)

Köynnöskrassi "Milk Maid".
Kuistilla on myös mukavaa kasvatella Krasseja. Meillä kuisti antaa pohjoiseen, mutta myös lännen puolella on ikkuna, joten joitakin kesäkukkia olen saanut kukkimaan myös näissä hieman varjoisimmissa olosuhteissa. Yllä olevassa kuvassa Köynnöskrassi "Milk Maid" kurkottelee kohti valoa.

Pensaskrassin esikasvatuksen aloitan huhtikuun puolivälissä. Tämä kukka on ehdoton suosikkini esikasvatettavien joukossa. Se kasvaa kohisten kunhan ensin on antanut hieman odotuttaa itseään. Itäminen siis voi kestää muutaman viikonkin, mutta sen jälkeen kasvuvauhti on huima. Jonkin ajan kuluttua tuntuu kuin uusi lehtipari puskisi esiin joka päivä. :D Ja ennenkuin huomaakaan, on ensimmäinen nuppu ilmestynyt! Ulos puutarhaan Pensaskrassia en kannata istuttaa ennen kuin hallayöt ovat varmasti menneet. Kukinta kestää koko kesän, kunhan kuihtuneet kukat muistaa poistaa usein. Siemeniä muodostuu paljon ja ne on hyvä nyppiä tarkasti pois, mikäli haluaa uusia nuppuja yhä lisää. Loppukesällä olen antanut siemenien rauhassa kasvaa ja kerännyt sitten suurimmat niistä kuivattavaksi uusia kylvöksiä varten.
Pensaskrassi "Alaska", jossa on kauniit valkoisenkirjavat lehdet.
Peikonkakkaran voi kylvää halutessaan suoraan kasvupaikalle, mutta mikäli haluaa varhaisen kukinnan, voi myös tämän kukan esikasvattaa. Peikonkakkaran kasvupaikka on hyvä valita tarkoin, sillä kasvi on kova kylväytymään itsekseen. Uusia taimia tulee joka kesä sille tienoolle, missä kasvi on aiemmin kasvanut. Peikonkakkaran voi kylvää vaikka pieniin ruukkuihin huhtikuulla. Taimet ovat ensin pieniä ja mitättömiä, mutta kasvavat nopeasti suuremmiksi ja tukevammiksi, sekä haarovat runsaasti. Kukinta alkaa myös pian ja kestää läpi kesän. Minä en ole juurikaan nyppinyt Peikonkakkaran kuihtuneita kukkia. Ne siementävät itsekseen, mikä on minusta mukavaa.
Valkoinen, lainehtiva Peikonkakkarameri.
Jos et ole kokeillut ennen Peikonkakkaran kasvattamista, suosittelen kokeilemaan tänä kesänä. Runsas kukinta ja kasvin helppo yhdesteltävyys muiden kukkien joukkoon on vailla vertaa. Peikonkakkara on myös jotenkin iloinen ja hilpeä kaikessa kestävyydessään ja yksinkertaisuudessaan.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Maalaistytön suosikkiperennat: Ritarinkannus (Delphinium)

Katsellaan maailmaa sinisin silmin. :) Ritarinkannus "Blue Bird"
En ole koskaan ostanut yhtään ritarinkannuksen tainta. Olen kasvatellut siemenistä viittä erilaista lajiketta, joista toistaiseksi kolmea kasvaa puutarhassani ja kahta vielä odotellaan. "Blue Bird" -ritarinkannus oli ensimmäiseni - ja se onnistui mainiosti. Kylvin siemenet vasta kesän korvalla ja taimet olivat aika pieniä jäädessään kukkapenkkiin talvehtimaan. Puutarhakirjassa varoitellaan ritarinkannuksen talvenarkuudesta, varsinkin pienten taimien ensimmäisestä talvesta, joka voi olla kohtalokas. Hankaluuksia ei kuitenkaan ilmaantunut, vaan kaikki taimet selvisivät ja kukkivat kauniisti seuraavana kesänä. Vielä yhden vuoden odoteltuani sain kutsua itse kasvatettuja taimiani jo komeiksi kukkapensaiksi.

Toisena tuttavuutena tuli vastaani "Lady Of The Lake" -ritarinkannus, joka on ihastuttavan vaaleansininen. Taimia tuli tällä kertaa vain muutamia, mutta nekin vähät ovat riittäneet. Minulla on neljä tällaista "lammenneitoa" kukkapenkissäni, ja kukkiessaan ne ovat kyllä ihastuttava näky. <3
"Lady Of the Lake"
Seuraava kylvökokeiluni menikin sitten penkin alle. Tahdoin kasvattaa kaunista valkoista lajiketta "Galahad", mutta siemenistä iti vain kolme. Kaikki taimet kasvoivat kyllä kohtalaisesti, mutta kukkapenkissä ne eivät selvinneet kauhujen talvesta 2015-2016. Tuona talvena menehtyi suurin osa sipulikukista ja myös perennat saivat kovia kolhuja. Valeistutuksessa olleista perennantaimista selviytyi vain murto-osa. Ja näiden pienten joukossa menivät siis myös urhokkaat "Galahad"-ritarit. Aion silti yrittää uudelleen. :) Onnekseni voin ihailla selviytyneiden kukkien kauniita väriyhdistelmiä.
Kuvassa ritarinkannus "Blue Bird" seuranaan pionia ja taustalla uhkeat harjaneilikat.

Sininen ja vaaleanpunainen sointuvat kauniisti yhteen.
Uusin tuttavani ritarinkannusten joukossa on kiinanritarinkannus "Blue Butterfly". Se on matalakasvuinen ja erittäin kauniin sinisen sävyn omaava kukka, jossa kukinnot ovat varsissa ilmavasti ja keinuvat tuulessa kuin perhoset. Tämä kasvi iti sataprosenttisesti ja teki myös runsaasti siemeniä, joista aion kokeilla tulevana keväänä kasvatella lisää taimia. Puutarhakirja tietää kertoa, että kiinanritarinkannus jää iältään yleensä varsin nuoreksi, eli ei elä kovin pitkään. Siksikin uusien taimien kasvattelu vanhojen tilalle kannattaa.
Kiinanritarinkannus "Blue Butterfly" ja taustalla koristekrassi "Alaska".

Kauniit aavistuksenomaiset liilat häivähdykset kukkien sinessä tekevät kukan terälehdistä jotenkin elävät ja samettisen näköiset.
Ritarinkannukset tarvitsevat mahdollisimman tuulensuojaisen kasvupaikan sekä paljon auringonvaloa. Joka tapauksessa nämä kasvit on tuettava huolellisesti, sillä kukinnot, niin jäykkävartiset ja sotilaalliset kuin ovatkin ryhdissään, kaatuvat kuitenkin lopulta melko helposti, kun kukkavana aukeaa täyteen loistoonsa ja tulee painavaksi. Maljakossa ritarinkannus on kestävä ja kaunis. Kun eri värisiä lajikkeita istuttaa kasvamaan toistensa lomaan, saa ihanan vivahteikkaan sinisävyjen meren. Kasvi on myös myrkyllinen.
Kukkapenkin kaunottaret. <3
Ai niin ja se viides kylvökokeilu. Se on "Black Knight", kaunis sininen ritarinkannus, jossa kukalla on  musta silmä. Niitä on kylvetty syksyllä kausihuoneeseen odottelemaan, josko keväällä tapahtuisi heräämistä. :)

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kauneimmat kaksivuotiset; Harjaneilikka (Dianthus barbatus)

Kesän ihanimipiin kukkijoihin kuuluva harjaneilikka.
Jotkut kukat ovat kuin unelmia. Kaikki niissä on aivan täydellisesti kohdallaan. Eräs tällainen kukka on minulle harjaneilikka.
Kun muutimme maalle, nykyiseen kotiimme, kasvoi täällä seinän vierustalla harjaneilikkaa. Minusta se oli jotenkin ikävä ja jäykänoloinen kasvi, matala ja vähäkukkainen. En osannut arvostaa edes sen sitkeää selviytymistä heinäisen seinänvierustan "seinäruusuna", ainoana selviytyjänä jo pitempään hoitamatta olleella pihamaalla. Kuivassa kasvupaikassa, puolivarjossa, tuo kasvi oli jäänyt kasvultaan kovin vaatimattomaksi. Poimin tietämättömyyksissäni nuo muutamat kukkavarret maljakkoon, enkä jättänyt yhtään vartta siementämään. Tämän jälkeen ei harjaneilikkaa enää pihamaalla näkynytkään.

Vuosia myöhemmin, nyt puutarhanhoidosta innostuneena, halusin kokeilla yhä uusien kukkasten kasvattamista siemenestä. Ensin tulivat kesäkukat ja niiden esikasvattaminen. Sitten vuorossa olivatkin kaksivuotiset kukat. Kaksivuotinen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ensimmäisenä vuonna kasvaa lehtiruusuke ja vasta toisena vuotena tulee kaunistakin kauniimpi kukinta. Muita kaksivuotisia kukkia ovat esimerkiksi tarhaorvokki, kaunokainen, rohtokoirankieli, salkoruusu, sormustinkukka, illakko, lemmikki, neidonkieli ja tulikukka, sekä maariankello.

Harjaneilikan toverina tässä yksivuotinen sarjasaippo. Tästä tulee minulle elävästi mieleen pikkuruinen hääkimppu. <3

Kaksivuotisten kukkien kasvattamisessa on jotain erityistä taikaa, mikä liittynee niiden kukinnan odottamiseen. Jännitys ei väisty vielä lehtiruusukkeen kasvattamisen jälkeen, vaan vielä pitää odottaa, talvehtivatko ruusukkeet. Lehtiruusukkeet kannattaa suojata hyvin niin pakkasilta kuin kevään sulamis-jäätymis-ilmiöltä. Kun viimeiset talvet ovat olleet Lounais-Suomessa kovin vähälumisia, on menetyksiäkin puutarhassa koettu jonkinverran. Harjaneilikka on melko kestävä talvehtija verrattuna vaikkapa Salkoruusuun, joka on kokemusteni mukaan erityisen herkkähipiäinen. Edelleen koen, että on sattumankauppaa saako vaivansa palkaksi kukkia vai eikö. Silti yrittäminen kannattaa. Jos kaksivuotisen kasvin saa viihtymään puutarhassaan, se käyttäytyy usein monivuotisen kukan tavoin. Monasti kaksivuotiset kukat kylväytyvät runsaasti ja uusia taimia ilmestyy sinne sun tänne puutarhassa. Kasvi vaeltelee ja löytää itselleen mieluisan paikan. Joitakin lehtiruusukkeita saa kitkeä jopa pois, mikäli ei halua yhden kasvin valloittavan kaikkia kukkapenkkejä. Minulla lemmikki on tällainen kasvi. Joinain vuosina sitä tuntuu olevan ihan joka paikassa. Sen sijaan sormustinkukka tekee runsaasti lehtiruusukkeita, mutta joinakin talvina niistä yksikään ei selviä seuraavaan kesään ja kukoistukseen asti. Maaperässä on kuitenkin jo niin runsaasti siemeniä, että seuraavana kesänä itää taas innokas joukko sormustinkukan siemeniä ja uudet lehtiruusukkeet kohtaavat jälleen urheina tulevan talven.

Minulla on tapana kylvää harjaneilikkaa joka vuosi. Teen kaksivuotisten kukkien kylvöt kesäkuussa, usein jo ennen juhannusta, jotta lehtiruusukkeet ehtivät kasvaa mahdollisimman suuriksi. Tämä parantaa niiden mahdollisuuksia selviytyä talvesta. Loppukesällä sitten valitsen taimille paikat kukkapenkeistä. Istutan taimia useisiin paikkoihin, jotta ainakin jokin kasvupaikka olisi suotuisa siitä huolimatta, minkälainen talvi tulee. Annan ruusukkeiden kasvaa kokoa syksyyn saakka ja pakkasten tullen peittelen ne havuilla. Sitten vain toivotaan lunta suojaksi.
Kumpi on harjaneilikassa ihanampaa: väri vai tuoksu?
Harjaneilikka kasvaa parhaiten hyvässä aurinkoisessa, tuulensuojaisessa paikassa. Se ei kaipaa tukemista, sillä sen kasvutapa on pensastava ja jäykkävartinen. Kukat kestävät maljakossa uskomattoman kauan ja tuoksuvat ihanasti. Siemeniä muodostuu paljon ja niitä kannattaa kerätä talteen uusintakylvöjä varten. Itse varistelen kuivat siemenet paperipussiin suoraan kukkapenkistä.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kasvihuoneprojekti

Aikaisemmin taisin jo mainita, että  minulla on pikkuinen kausihuone. Siinä ei ole mitään kiinteää lämmitystä, vaan olen tuonut sinne pienen patterin yleensä maaliskuussa, jolloin valo ja sen myötä myös lämpö lisääntyvät huimasti luonnostaan. Patterin olen säätänyt pitämään mahdolliset öiset pakkaset poissa. Tämä on toiminut mukavasti jo useita vuosia, vain tilanpuute on vaivannut. Vähitellen olen kuitenkin alkanut haaveilla suuremmasta kasvihuonesta, jossa olisi hyvin tilaa kaikille kylvökehikoille ja purkeille. Siellä olisi myös jonkinlainen puulämmitys, joka mahdollistaisi kasvattelun aloittamisen jo helmikuussa, ellei aiemminkin.

Nyt viimein olemme mieheni kanssa päässeet yhteisymmärrykseen tulevan kasvihuoneen paikasta ja sen tieltä väistyvän vanhan puumakasiinin kohtalosta. Tuo makasiini on ollut jo vuosia hyvinkin huonokuntoisen näköinen ja vinoon vajonnut. Nyt siis viimein olemme ryhtyneet purkutöihin. Lautaa seinistä jää runsaasti käyttöön mahdollisia tulevia rakennusprojekteja varten. Saha on laulanut viime viikkoina ahkerasti. Tässä kuvia siitä, kuinka hanke etenee. :D

Tässä sahataan seinästä ja katoksesta tullutta vanhaa, huonokuntoista lautaa polttopuuksi.
Hommaa riittää!

Hyvästi pohjoisen puolen seinä!

Tässä on makasiinin kyljessä sijainneen vuohiaitauksen katto rojautettuna maahan.
Näistä laudoista on vielä moneksi.

Vanhaa kattopeltiä kuljetetaan pois miesvoimin. :D Ja naisvoimin myös. ;)
Seinien lisäksi myös vanha sohva sai lähteä. :D
Kyllä tässä aikanaan tulee ainakin tilaa riittämään isollekin kasvihuoneelle. Vielä on mietinnässä, jääkö osa rakenteista pystyyn osaksi tulevaa pytinkiä, vai puretaanko kaikki pois. Tulevat viikot näyttävät varmasti mitä tulee tapahtumaan!