keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Retki kasvitieteelliseen puutarhaan viime toukokuussa

Onnenpensas kukki kasvitieteellisessä puutarhassa 13.5.2017
Blogiystävä kirjoitteli puutarhassaan kasvavista magnolioista ja yhtäkkiä palautui niistä mieleeni tämä retki Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan viime toukokuussa, 13.5.2017. Siellä nimittäin olivat magnoliapuut kauniissa kukassa juuri tuolloin, kuten niin moni muukin ihana kasvi. Selasin blogiani taaksepäin ja hämmästyin huomatessani, etten ollut kirjoittanut tuosta käynnistä tänne mitään. Niinpä otin valokuvasadon esille ja valitsin itseäni eniten ihastuttaneet kukinnat. Ensimmäisenä niistä on pakko mainita Onnenpensas (varmaankin Koreanonnenpensas), joita puutarhassa oli useitakin, mutta tämä yksi nimenomainen kukki niin kauniisti ja voimallisesti, että sai suorastaan hengen salpautumaan hehkullansa.
Voimakas keltainen sinistä taivasta vasten on niin hyvin kaunis näky! :)
Huomiotani kiinnittivät kasvitieteellisessä puutarhassa myös upeasti kukkivat kylmänkukat, erilaiset vuokot ja pikkusipulikasvit, kuten idänsinililjat ja posliinihyasintit. Etelänkevätesikko kukki myös kauniisti - se on jotenkin niin hienostunut kalpeankeltaisessa värissään, kun sitä vertaa tomeraan maatiaissiskoonsa kesätesikkoon! Myös erikoisempia kasveja löytyi, kuten jännittävän värinen pikarililja, jonka muistelen kalvaspikarililjaksi, sekä kolmilehti.
Kylmänkukkia kauniisti avautuneina.

Valoa kohti!

Ihanaiset pikku pörröturkit. :D
Idänsinililja oli valloittanut miltei kaikki perennapenkit, missä sen olikin hyvä kukoistaa ennen muiden monivuotisten kasvien esiinmarssia.

Hempeä ja hienostunut Etelänkevätesikko.

Sini- ja valkovuokkojen ohella Ruissalossa kasvaa myös pirteää ja harvinaiseksi käynyttä keltavuokkoa.

Kolmilehdellä oli jännittävänväriset ja hienosti kuvioidut lehdet.

Jokin pikarililjalajike.

Nurmikentät joka suuntaan olivat tällaisia; ylt´yleensä täynnään pieniä keväisiä sipulikukkijoita.

Posliinihyasintti.
Muitakin kukkivia puita ja pensaita oli puutarhassa useita, kuin vain onnenpensaita. Rusokirsikka kukki kauneimmillaan, sekä jo mainitsemani magnolia. Olen ottanut valokuvia kahdesta erivärisestä magnoliapensaasta, valkoisesta ja vaaleanpunaisesta. Ikävä kyllä en ottanut kuvaa kyltistä, josta kävi ilmi pensaan lajike, mutta sehän ei lopulta haittaa kuvien ihastelua hiukkaakaan. Mikäli löydän taas tänä keväänä itseni samaiselta puutarhalta, koetan painaa mieleeni minkä nimiset kukkivat magnoliat sieltä löytyvätkään.
Rusokirsikkapuu kukkii. Tämä löytyy myös omasta puutarhastani.
Magnolia voi kukoistaa myös Suomen ilmasto-olosuhteissa.

Vaaleanpunaiset herkät kukat.
Valkoinen magnoliapensas.

Näissä kukissa on todella aivan erityistä lumovoimaa. :D 

2 kommenttia:

  1. Apua, miten kaunista! Etelänkevätesikko on tosi kaunis. Pitäisi metsästää jostain sellaisia. Noita kolmilehtiä haluaisin kokeilla myös. Ja mitä magnolioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt kasvattaa etelänkevätesikkoa siemenestä kerran, mutta lulen, että siemenerässä oli ehkä jotakin vikaa, koska ne eivät itäneet laisinkaan. Se oli harmillista. Nyt tilailin Virosta uusia, erivärisiä etelänkevätesikoiden siemeniä. Saa nähdä, itävätkö ne paremmin. :D Siellä vain ei olluot saatavilla tätä kaunista perusväriä.

      Poista