lauantai 24. helmikuuta 2018

Valoa päin!

Miten kärsimättömäksi välillä tunteekaan itsensä, kun pihalla paukkuu tulipalopakkanen ja ensi viikoksi on luvattu yhä kylmempää. Eilen päätimme grillata pihalla "kevään" ensimmäisen makkarasatsin ja kylmää oli. Grillipaikan viereen tehtiin viime kesänä varjoisa kukkapenkki, johon istutin paljon siemenistä kasvatettuja, varjossa viihtyviä perennoja. Tuijottelin tuota lumen peittämää kumpua siinä hiillosta odotellessani ja olin niin kärsimätön, että sielussa kihisi. Viime vuosi oli suuri perennavuosi; kasvatin siemenistä kymmeniä lajeja. Vain muutama niistä ehti kukkaan ensimmäisenä kesänään, loppuja saan odottaa. Tästä varmaan johtuu innokas odotus, johon samalla liittyy pientä pelkoakin; istutinko taimet kyllin hyvin valittuihin paikkoihin? Mitä, jos keväällä huomaankin, että ne ovat heittäneet henkensä talven aikana? Jos saan pettyä?

Samaan aikaan vireillä on uusia kylvöjä, uusia perennoja. Tänä vuonna ovat myös kesäkukat jälleen kovasti ohjelmassa, niidenkin esikasvatus on alkanut. Ostin ensimmäisen kasvivaloni, jonka alla daaliat ja timanttikukat nyt kasvavat ja kehittyvät niin tanakoiksi, ettei moista ole ennen nähty. :D Samaan aikaan kurkistelen kelloköynnösistutuksen muovin alle ja huokaan joka päivä: ei vieläkään mitään. Liotin tällä kertaa siemenet, jotta ne itäisivät nopeammin, mutta taisin mennä tässä vikaan. Kenties liotin niitä liian kauan? Ehkä ne ovat mädäntyneet. Aion ostaa joka tapauksessa uudet siemenet ja aloittaa vielä alusta, sillä onneksi kevät on kiihkeimpine kasvupäivineen vasta ovella. Valoa päin mennään!
Tänä vuonna kasvatetaan kosmoskukkia. Viisi erilaista lajiketta odottaa toistaiseksi  pääsyä multaan.

Lisää kosmoksia.

Tammi-helmikuun siemenkylvölaatikko ammottaa nyt tyhjänä. Maaliskuun laatikko on kaivettu esiin ja jaoteltu viikkoihin. Luvassa on yrttejä, kuten yrtti-iisoa, turkkilaista melissaa, iisoppia, persiljaa ja  sitruunamelissaa. Muutaman perennan kylvöt ajoittuvat minulla myös maaliskuulle; tähkätädyke, ketoneilikka, kissankäpälä ja koiruoho. Suurimmaksi osaksi kylvän nyt kuitenkin ryhmäkasveja, eli esikasvatuksen vaativia yksivuotisia kukkia ja heiniä. Aloitelen samettikukista, tsinniasta, kosmoskukista, isopantaheinästä, leijonankidasta, kiinanneilikasta, tarhasoljosta, erilaisista salvioista, jänönhännästä ja isoräpelöstä. Myös leukoija, sinitähtönen, silkkikukka ja koristeportulakka pääsevät multiin jo maaliskuun aikana. Kylvettävien määrä saattaa kuulostaa suurelta näin listattuna, mutta monia lajikkeita on pussissa vain 5-10 siementä, joten loppujen lopuksi tilaa eivät kylvökset vaadi sen enempää. Vai huijaanko nyt itseäni? :D Aina on kuitenkin jotenkuten mahduttu, joten eiköhän niin käy tänäkin vuonna.
Erityisen kaunis ruiskukka sekä kaverina tarhasoljo.

Kaksi erilaista timanttikukkaa.

Nukkahulluruoho ja kelloköynnös.

Päivänsini ja keisarinkierto.

Kaksi erilaista silkkikukkaa.
Viime vuonna aloittelin kausihuoneen varovaista lämmittelyä jo maaliskuussa. Nyt on tiedossa niin kovia pakkasia, ettei ole mitään mieltä ryhtyä moiseen vielä toviin. Vasta kun näyttää siltä, että yöpakkaset ovat enintään muutaman asteen luokkaa, on toiveissa kiikuttaa pieni sähköpatteri kausihuoneeseen, rajata muovisilla väliseinillä tila pienemmäksi ja aloittaa pienen alueen lämmittäminen siihen kuntoon, että kylmäkäsittelyssä olleet perennat alkavat pikkuhiljaa itää. Viime vuonna hiiret pääsivät juhlimaan tuoreilla perennan versoilla, muistan yhä tuon järkytyksen! Silloin koulitut ruukut roikkuivat lopulta katosta isoissa muovilaatikoissa, jotka oli peitelty harsoilla ja muoveilla. Saa nähdä minkälainen kevät nyt on koittamassa. Kausihuoneen kattoon on ainakin revennyt lumen painosta aukko, mikä pitää ensitöiksi paikata. Eiköhän se lämmin kevät sieltä kohta kuitenkin saavu, yllättäen kuten aina. Ensin odotellaan, eikö pääsisi jotakin jo puuhaamaan ja seuraavaksi hyöritäänkin kädet täynnä työtä, johon eivät vuorokauden tunnit meinaa millään riittää. Sitä ihanuutta odotellessa!

3 kommenttia:

  1. Uusien kasvien kukinnan odotus on aina niin jännittävää ja lopulta hyvin palkitsevaa :)
    Ihanat kylvösuunnitelmat, suloisia kosmoksia tulossa! Kevättä ja puutarhatöitä odotellaan täälläkin kovasti, vielä ei tosin sää näytä kovin suotuisalta..

    VastaaPoista
  2. Ja miten hauskaa onkaan miettiä etukäteen väriyhdistelmiä; tuonvärinen kosmoskukka, tuollaista unikkoa siihen viereen ja hiukan vielä tuonsävyistä neilikkaa. :D Aikuisten ihanaa leikkiä!

    VastaaPoista
  3. Löysin ihan sattumalta blogiisi, ja ihastuin. :) Jäänpä seuraamaan! Miul itelläni ei ole (vielä!) puutarhaa, mutta ensi kesänä olen päättänyt täyttää parvekkeeni kesäkukilla, kun se vihdoin on mahdollista viime kesäisen remontin ja monen muun asian jälkeen... Mutta siis, rakastan kukkia, äidin pihamaata olen ihastellut iät ajat, ja nyt ihastelen myös sitten kaikkia ihania puutarhablogeja. :)

    VastaaPoista